Julkistaloudesta ja budjeteista

Pitkä ja kuuma kesä alkaa olla takanapäin, ja samalla on käsillä hetki jolloin jokavuotinen mediatapahtuma, nimeltä valtion budjetti seuraavalle vuodelle, on valmistumassa. Julkistalous ja sen kehitys on perinteistäkin perinteikkäämpi osa taloustiedettä, joten ajattelimme vaihteeksi käsitellä lyhyesti aihepiiriä nimeltä Suomen julkistalous.

Olemme varmasti kaikki kuulleet viime viikkoina kannanottoja joissa vaaditaan ”jakovaran” käyttämistä erilaisiin hyödyllisiin asioihin. Miltä asia mahtaa vaikuttaa kylmien lukujen valossa? Lähdetään liikkeelle yksinkertaisesta indikaattorista, eli valtion vuotuisista menoista. Sipilän hallituksen ensimmäinen budjetti laadittiin vuodelle 2016. Sen mukaiset valtion menot kyseisenä vuonna olivat 52 miljardia euroa. Nyt julkaistun talousarvioehdotuksen mukaiset menot vuodelle 2019 ovat 55,1 miljardia. Kasvua siis kolmessa vuodessa noin 3 miljardia euroa.

Tätä voi suhteuttaa esimerkiksi niin, että kyseinen valtion menojen kasvu muutamassa vuodessa vastaa koko Suomen puolustusmenoja tai esimerkiksi Liikenne- ja viestintäministeriön koko hallinnonalan menoja. Ei vaikuta ainakaan meistä erityisen tiukalta valtiontalouden sopeuttamiselta. Esimerkiksi joidenkin aiemmin sovittujen lisämenojen peruminen ei ole varsinaisesti säästöä (tällaisestahan on kyse esimerkiksi eräiden etuuksien indeksisidonnaisuuden jäädyttämisessä, mikä on näkynyt julkisessa keskustelussa).

Pelkkä yksinkertaisiin euromääräisiin lukuihin tuijottaminen on toki naivia. Iso kuva on se, että Suomen kansantalous on päässyt viime vuosina vihdoin vahvaan kasvuun globaalitalouden imussa. Suomen BKT kasvoi vuonna 2016 2,1 %, vuonna 2017 3 % ja tänäkin vuonna ilmeisesti noin 3 %. Nämä luvut ovat hyviä ja vastoin lähes kaikkia muutaman vuoden takaisia talousennusteita. Tässä ei ole mitään erikoista. Suhdannevaihteluiden ennakoiminen on osumatarkkuudeltaan erittäin heikkoa, kyse on enemmän viihteestä kuin vakavasti otettavista ennusteista tulevaisuuden kehityksestä.

Huomionarvoista on kuitenkin se, että viime vuosien kasvuluvut ovat hyviä ja todennäköisesti ylittävät selvästi Suomen kansantalouden pidemmän aikavälin trendikasvu-uran (eli käytännössä lähinnä tuottavuuden kasvun). Tässä tilanteessa voimme varmasti olettaa, että vaikka valtion menot ovat euromääräisesti kasvaneet, julkistalous on tukevasti ylijäämäinen noususuhdanteen myötä.

No ei, valtiontalouden alijäämä on ollut koko hallituskauden miljardeja euroja vuositasolla. Sama jatkuu myös vuonna 2019. Erotus on jollain paikattava, joten myös valtionvelka on kasvanut tasaisen varmasti. Vuonna 2015, hallituksen aloittaessa, velka oli noin 100 miljardia euroa. Vuoden 2017 lopussa summa oli kohonnut jo noin 105 miljardiin. Tänä päivänä velkaa on luonnollisesti selvästi enemmän. Toki on niin, että kansantalouden hyvä kasvu on tarkoittanut sitä, että valtionvelan suhteellinen osuus BKT:stä on kääntynyt laskuun.  Joka tapauksessa, jos valtion tulot eivät riitä menoihin edes vahvan nousukauden oloissa, ongelma voisi olla siinä, että tuloja ei kerätä riittävästi.

No ei, Suomen kokonaisveroaste oli korkeimmillaan 2016 44,1 % BKT:sta. Tämä oli OECD-maiden joukossa neljänneksi korkein luku. Sittemmin talouskasvu on kasvattanut BKT:ta niin, että vuonna 2018 veroaste on arvioiden mukaan noin 42 %. Tämä on mahdollisesti kuudenneksi tai seitsemänneksi korkein veroaste OECD-maiden joukossa. Suomen kokonaisveroaste on noin 10 % korkeampi kuin OECD-maiden keskiarvo ja karkeasti noin 5 % korkeampi kuin EU-maiden keskiarvo. Voitaneen siis todeta, että verotus on Suomessa vedetty ns. ”tappiin”.

Mitä tulisi ajatella siitä, että valtion tulot eivät riitä menoihin huolimatta kireästä verotuksesta ja kansantalouden nousukaudesta? Vaikuttaa vahvasti siltä, että Suomen julkinen sektori on yksinkertaisesti mitoitettu väärin. Sen koko suhteessa kansantalouteen on liian suuri. Nämä havainnot nojautuvat yksinkertaisiin tilastofaktoihin.

Kokonaan toinen asia on se mitä tälle epäsuhdalle tulisi tehdä. Joka tapauksessa eräät poliitikotkin ovat julkisuudessa puhuneet siitä miten julkinen sektori on laihdutettu äärimmilleen. Faktat eivät yksinkertaisesti tue tätä väitettä. Niille, jotka puhuvat tässä tilanteessa ”jakovarasta” julkistaloudessa: Hmmm…